Helvi Alaviitala, Oulu

Pororaito ta muita ajatukšie

On šykyšykešä miun kotikyläššä Putašjärven Šuvannošša. Porot on keräyvytty pelloilla šyömäh vihantua heinänkašvuo. Kevyällä šyntynyöt vašat on kašvettu ta šeuruavat vuatimie, heijän emieh. Vašat käyväh ielleh harvoin imömäššä maituo emän nännistä.

Šamoin oltih asiet Vienašša, Kiimasvuaran eli Närhilän kyläššä vielä 1900-luvun alušša, konša muamon pereh sielä eli. Poroja hyö omissettih pororaitoloiksi varoin ”viisin satoin”. (Vienan kansa muistelee, Pertti Virtaranta. Palaka Huuhtan pakauttelu Ruočissa). Muamoni tuatto Konsta Moisejeff, rahtari ta šumčankantaja, pakasi näitä as’s’oja sussietan ämmöllä. Šamoin kuulin mie niise, toinah kouluh mänijä tyttöni, kuni pakinašša vilahteli vienalaisie šanoja.

Muamo oli käšken miun männä ”vanhaisällä’ tovarissaksi sussietah. Mie kummekšin, mintäh miun ukko šano, jotta hällä on ollun kakši akkua. Miun mieleh še oli pahasti šanottu. Vesselie šanoja oltih kenkät, pukšut, kompiaiset, hiihtyä, šuoriutuo, jakšautuo. Vanhaisä vei pakinat ta šanat tuonilmasih, šamoin muamo. Mie kuottelen veresteä karjalan kieltä, tätä vienan murrehta kurssiloilla, kerhošša, kirjoista, Karjalan ratijošta, lehistä. Kirjutan perehellä ta someh viestejä vienalaiseh mallih.

Enämpi ei ole pororaitoja ajamašša rahtie ta miehijä vajehtimašša kulttuuritietuo Vienan ta ”Ruočin” kera.Muamon pakinašta jäi perehellä ”sloukanikse”: ”Tätä tuli Malanien häiksi.” Še tarkottau sitä, kun tulou liikua ruokua, striäpintätaikinua ta mitänih muuta.