Sirpa Mänty, Rovaniemi
Vienankarjalaiset ta heijän kieli
Miun ukko ta ämmö oltih vienankarjalaiset ta heijän kieli, kumpaista heilä koissa käytettih, oli vienankarjala. Heijän pereh ta heimolaiset jouvuttih lähtömäh vierahah muah, Šuomeh, vuuvven 1922 alkupuolella šamalla kun niisi monet muut kylät tyhjeni kun šotua käytih Vienan Karjalašša.
Hyö ajatteli jotta ruttoseh piäššäh myöštymäh omilla šynnyinšijoillah, ta pitäy olla pakomatalla vain muutoman netälin aijan. A niin ei käynyn, ta tänne Šuomeh hyö ašetuttih loppuijäkši. Hyvin hyö tänne ašetuttih, ta šopeuvuttih suomalaisien keralla elämäh. Tietyšti piti omua kieltä šiinä unohtua ta ruveta pakajamah šuomen kieltä, jotta tulou ymmärretykši. A nyt miun heimolaiset ei enämpi pakaja vienankarjalua ta varšinki Šuomen puolella šitä ylen vähän kuulou. Hot Šuomešša eläyki äijän vienankarjalaisie ta ihmisie, kumpasien juuret ollah Vienan Karjalašša, myö kaikin olemma hujan hajallah pitin tätä muata, ta on ylen vaikie piäššä pakajamah toisiena keralla.
Vienankarjala on kaunis ta perintehellini kieli, ylen rikaš kaikenlaisilta ilmaukšilta, kumpasie šiitä löytyy vaikka hoš mitä, šenhän myö tiijämmä jo karjalaisen runoperintehen kautti. Ta tämän päivän karjalaini malttau niisi starinan kerronnan, šen kun kuulou livenä niin vot – jo alkau perinneh elyä! Kieli eläy šen mukah kun ihmišet eläy, ta myö voimma vielä antua karjalan kielellä mahollisuon šelviytyö tulijie šukupolvija ajatellen!