Maria Kundozerova, Petroskoi
Rahvahan viisahutta
Kaikenmoista mukavua šattuu vaštah arkistokokoelmie šelaillešša. Šivuilta huohkuu 1980-luvun elävä ta makie karjalan kieli. Kiestinkin šeuvun karjalaiset on oltu šanavaisie – šana šuušta lähtöy, et tavoita. Täššä on muutoma esimerkki paikallista viisahutta:
Ihmini on kakši kertua hupetti – pienenä ta šuurena.
Ihmisellä on kakši radosnoita (iloista) päivyä: piäššä miehellä – yksi, ta siitä piäštä eroh.
Smertti (kuolema) on monešša kohen, ka yhen kerran še vain tulou.
Täytyyhän še joškuš kiššan tuškašša paškantua.
Oman ukon kera torua eli tappele – yksin kattein alla pitäy kattautuo.
Lopukši teilä arvoituš: Kyynären pivuš, makkaran pakšuuš, reijellä venyy, reikäh mänöy. Arvakkua, mi še on?