Aino Melentjeva, Amman (Jordan)

Mi miula on karjalan kieli?

Miun karjalan kieli on karjalaiset juuret, lapšuuteni onnelliset vuuvvet karjalaisešša pereheššä ta kokonaini miun elämä. Mieleššäni vieriy muisselmie…Talvisena pakkasena päivänä lähemmä ukkoni kera vejellä, lammilla. Ukko ašettau čunah šuuren vesikorvon. Issuttau miut šen piällä, lähemmä matkah avannolla… Lumi narisou ukkoni jalkojen alla. Ilta.

Ukko lähtöy šinččih, kaivau korvošta jiätynyttä puolua, tuou perttih. Lisyäy šokerie ta panou aštien hellalla. Antau miula puisen lusikan, mie šyön šärpämällä kuumua puolua ta kuuntelen ukon kertomukšie. Šamalla kačon hänen käsie, kuin ne hil’l’akkaiseh liikutah kalaverkkuo kutomašša. Käpy käypi verkon šilmien välissä. Ämmö taluttau lampahan liäväštä. Istuutuu kiukuan viereh lattiella, ottau keriččimet käteh – pitäy leikata villat. Šiitä hiän näyttäy miula, mitein pitäy kartata. Miula oli omat kartat…

Kuin 16-vuotisena šai paššin, šiih kirjutettih kanšallisuuš. Ajattelin tällä tavalla: olen kašvan karjalaisešša kyläššä, karjalaisešša pereheššä, tunnen tavat, ošuan kieltä. Olen karjalaini.

Myöhemmin aikuhisena ihmisenä smietin, jotta kieli vaikuttau elämänkaččomukših. Kaikičči šain kuulla: “Ihmisen on tärkie tietyä omat juuret” – tämä antau ymmärrykšen, ken ta mi šie olet. Oma karjalaisuuven tuntomini aina on auttan milma, varšinki vaikeissa elämäni vaiheissa. Nykyjäh käytän omua kieltä uutisie šeuruamašša internetissä tiältä loittosešta Jortanon muašta.